Jäähyväiset Pupulle

Olin jo kauan odottanut sopivaa merkkipäivää, jolloin kirjoittaisin Pupusta – talouden eniten matkustaneesta, kaikki meidät sosiaalisuudellaan ja rohkeudellaan yllättäneestä lemmikistä. Sitä ei kuitenkaan ehtinyt tulla: Pupu kuoli viikonloppuna.

Sain kanin lahjaksi reilut viisi vuotta sitten. En olisi halunnut mitään lemmikkiä. Kuka siitä huolehtisi, kun käyn Suomessa tai muualla? En ensin halunnut edes nähdä koppiinsa piiloon mennyttä eläintä ja ajattelin, että paras olisi viedä kaveri takaisin sinne, mistä se oli hankittukin.

Hain sitten kuitenkin keittiöstä palan porkkanaa, ja kani uskaltautui ulos piilostaan sitä maistelemaan. Sydän suli pienelle pörröiselle pupulle, eikä sen palauttamisesta enää keskusteltu. Pupu muutti keittiöön ja sai kuljeskella muuallakin asunnossa. Se ei pelännyt vieraita, tykkäsi loikoilla sohvalla ja spurttailla ympäri olohuonetta. Pikkuisena se nukahteli syliinkin. Nopeasti kävi ilmi, että sen lempiruokia olivat banaani, päärynä ja auringonkukansiemenet. Aamulla se pyöri kahvinkeittäjän jaloissa innoissaan herkkujen toivossa. Paijaamista se arvosti kovasti myös ja vastalahjaksi nuolasi silittäjän kättä.

Jonkin ajan kuluttua jäimme Pupun kanssa kahden. Istuin pitkiä aikoja keittiön lattialla Pupua silitellen ja uusia kuvioita miettien. Terapiapupuksikin sitä kutsuttiin. Sitten alkoi uusi vaihe. Pakkasin kamani ja kanini, ja muutimme kimppakämppään. Pupu ei ollut muutoksesta pahoillaan, vaan tuntui tykkäävän uudesta kodistaan ja kämppiksistään. Yksi heistä, italialainen opiskelija, toi Pupulle kadulta löytämänsä pahviputken piilopaikaksi. Hän myös kehitteli Pupulle porkkanankiinnityssysteemin, jotta se pystyi nakertamaan porkkanaa ilman, että se jatkuvasti liikkui.

Pupu asui kimppakämpän keittiössä, tutki kaikki nurkat, kävi kerran katkomassa modeemin johdon ja pissaamassa reissuun lähteneen kämppiksen petiin. Se jätti hampaanjälkensä myös toisen kämppiksen uuden nahkalaukun hihnaan. Ja yhteen yliopiston kirjaston kirjaan – jota minun ei tarvinnut lopulta korvata, kun kerroin kirjastonhoitajalle miten oli käynyt.

Kaiken kaikkiaan Pupu ehti asua kuudessa eri asunnossa ja kahdessa eri maassa – se matkasi autokyydillä Lontooseen Lissabonista meidän luokse asumaan. Kosmopoliittikanin ystäväpiirikin oli kansainvälinen: sen kuulumisia kyseltiin niin Brasiliasta, Saksasta kuin Romaniastakin käsin. Lahjojakin se sai joskus ulkomailta saakka. Tapasin useampaan kertaan ihmisiä, joille minut esiteltiin Pupun omistajana. He olivat tutustuneet kaniin kimppakämpässä ennen minua.

Ihmisrakas kani rentoutui puheensorinassa ja heittäytyi usein kyljelleen, kun sen läheisyydessä juteltiin. Brasilialainen kämppis pelkäsi kanin saaneen kohtauksen, kun niin kävi ensimmäistä kertaa. Pupu myös säikäytti erään covadamouralaisen räppärin hyppäämällä lattialta yhtäkkiä suoraan sohvalle hänen syliinsä. Yksi ystävä oli kuitenkin ylitse muiden – hän hoiti Pupua kun kävin Mosambikissa ja etsimme kaniystävällistä kotia Lontoosta. Ja vastasi suuresta osasta sen elämänsä aikana saamista silityksistä ja lähetti sille Lissabonista päärynöitä Lontooseen meidän mukana!

Monet Pupun tavanneet tyypit ihmettelivät sen reippautta ja sosiaalisuutta. Sellaisia kaneista kuitenkin tulee, kun niitä ei pidetä häkissä. Ja vaikka Pupukin eli ymmärtääkseni ihan hyvän elämän, ei sekään ikinä päässyt nurmikentille loikkimaan tai seurustelemaan muiden kanien kanssa. Jos taloon joskus vielä tulee kani, se adoptoidaan. En haluaisi, että kukaan ostaisi kaneja eläinkaupoista ja siten edistäisi niitten kasvattamista lemmikkibisneksenä.

Pupu kuoli hammasoperaation jälkeen. Sen hampaita piti hioa, ja vaikka ensin nukutuksesta ja operaatiosta toipuminen käynnistyi hyvin, sen vointi kuitenkin heikkeni lääkkeistä huolimatta. Ikävä on kova!

Kissabloggaus

©Anna Pöysä

Puoliso lähti ulkoiluttamaan koiria myöhään illalla. Lenkki kesti kauan, ja lopulta hän soitti. Ääni oli niin vakava, että ajattelin ensin, että koirille olisi käynyt jotain. Sitten kuulin mau’untaa. Tyypillä oli niin paljon eläimiä käsissään, että hän ei saanut ovea auki. Reissu venyi, kun hän oli pyydystänyt arkaa, keskellä autotietä kulkenutta kissanpentua.

Sisällä kissa sähisi tarmokkaasti. Saatiin umpeen muurautunut, tulehtunut silmä putsattua ja tehtiin kissalle peti pahvilaatikkoon. Se söi kovaa kyytiä pieniä hitusia kanasta, jota kaveri oli aikaisemmin tuonut koiria varten. Sitten kissa simahti laatikkoonsa.

Seuraavana päivänä päätin kylvettää kissan, sillä se haisi. Vasta silloin huomasin, että häntä olikin luuta myöten poikki, eikä ainoastaan likainen. Vietiin kissa eläinsairaalaan ja häntä laitettiin pakettiin. Eläinlääkäri päätti yrittää saada haavan parantumaan ja häntä amputoitaisiin kun kissa olisi vanhempi. Löytöhetkellä se lienee ollut noin kuukauden vanha.

©Anna Pöysä

Meillä oli jo ennestään kaksi löytökoiraa. Keittiössä majailee lahjaksi saatu kani. Kysyin eläinlääkäriltä, että miten kannattaa toimia, jos emme voi kissaa pitää. Hän sanoi, että ei kannata ainakaan antaa sitä millekään yhdistykselle adoptoitavaksi, vaan etsiä koti omin päin. Eläinten suojeluyhdistyksen ylläpitämään sairaalaan oli tuotu samana päivänä laatikossa yhdeksän kissapentua, ja heillä oli muitakin kissoja kotia vailla.

Tuotiin kissa siis takaisin kotiin. Se lopetti nopeasti sähisemisen eikä ollut uusista kuvioista moksiskaan, vaan leikki, söi ja nukkui. Sen ainakin löytöeläimistä olen oppinut, että ne yllättävän nopeasti tottuvat uuteen ympäristöön ja ainakin päällisin puolin unohtavat hurjat kokemuksensa.

Senkin olen oppinut, että on vaikea luopua ”pelastamastaan” eläimestä. Meillä on ollut kissa nyt tasan kolme kuukautta. Emme ole ryhtyneet etsimään kissalle uutta kotia, vaikka ei meidän oikeasti kannattaisi pitää neljää lemmikkiä, enkä ikinä ollut kuvitellut päätyväni elämään näin monen eläimen kanssa. Ja eläimillekin riittäisi enemmän aikaa, jos niitä olisi vähemmän. Ei ole myöskään aivan mutkatonta pitää kolmea lihaa syövää lemmikkiä kasvissyöjätaloudessa.

©Anna Pöysä

Syitä luopumisen vaikeuteen on monia, mutta kiintymyksen lisäksi niihin kuuluu ainakin ihan vain oma mielihyvä siitä, että pystyy hoitamaan eläimen kuntoon. Jollain tasolla omahyväinen on huoli eläimen tulevaisuudestakin: kyllä kissalle varmasti löytyisi koti, jossa siitä huolehdittaisiin avain yhtä hyvin kuin meilläkin.

Lisäksi tiedot Portugalin hylättyjen eläinten määristä kannustavat pitämään löydetyt lemmikit. Público-lehden mukaan viime vuonna Portugalissa hylättiin 32 000 eläintä, eli lähes 90 eläintä päivässä. Niistä 78 % oli koiria. Kissoja varmasti hylätään myös, mutta niitä luultavasti ”pelastetaan” harvemmin. Katukissoja on paljon. Eläimiä otetaan usein spontaanisti, mutta niitä myös hylätään ilmeisen kevyin perustein. Ystävä pelasti pikkuruisen kissanpennun roskiksesta.

Jutun luvut kertovat vain kaupunkien ja kuntien vastaanottamista eläimistä. Niiden ylläpitämissä eläinsuojissa eläimiä myös lopetetaan. Lisäksi hylättyjä eläimiä on erilaisten eläinsuojeluyhdistysten hoivissa. Ne toimivat vähällä rahalla ja järjettömistä eläinmääristä huolehtien.

Tänä vuonna eläimiä on sentään hylätty vähemmän. Alkuvuodesta eläimen hylkäämisestä ja kaltoinkohtelusta tuli rangaistava teko: hylkäämisestä voi joutua vankilaan puoleksi vuodeksi, kaltoinkohtelusta kahdeksi.

 ©Anna Pöysä

Olisi hienoa, jos täälläkin eläinkaupoissa välitettäisiin adoptioeläimiä pentujen myymisen sijaan, kuten joissain yhdysvaltalaisissa kaupungeissa. Lemmikkien pitoa voisi eettisistä ja ekologisista syistä vähintäänkin rajusti rajoittaa. Joidenkin eläinten pitämisen lemmikkeinä voisi lopettaa saman tien. Viisi vuotta kanin kanssa on saanut ajattelemaan sitä, miten kohtuutonta on hankkia niitä lasten lemmikeiksi. Ja kanarianlintuja pidetään täällä pikkuisissa kopperoissa parvekkeella.

Paremmin kotieläimiksi sopivien koirien ja kissojen hankkimista voisi ainakin edeltää jonkinlainen tulevien omistajien koulutus, jotta eläimeen ei suhtauduttaisi omaisuutena, jonka on tarkoitus sulostuttaa omistajansa elämää.

Mini-kissan häntä ei parantunut ja sen pitäminen paketissa kävi hankalaksi. Eläinlääkäri päätti, että on paras leikata hännän kuollut osa pois. Amputointi sujui hyvin, eikä kissan menoa hännän pätkäisy ole haitannut. Se on pohjattoman energinen, härnää koiria aina tilaisuuden tullen ja puree kovasti. Kissan tulevaisuus on auki: emme ole varmoja, miten sen yhteiselo kanin kanssa tulee sujumaan.

Kuvat: © Anna Pöysä